Huom. Useimmat valokuvat voi suurentaa hiirellä klikkaamalla.

Matkakertomus Seychelleiltä

Seychellien saaristo

Seychellit sijaitsevat Intian valtameressä Madagaskarin pohjoispuolella noin 1600 km Afrikan rannikosta itään. Saaria on yleisimmän laskelman mukaan 115, mutta Seychellien perustuslaki luettelee 155. Saaret levittäytyvät laajalle alueelle päiväntasaajan eteläpuolella 4. ja 10. leveyspiirin välille. 41 pohjoista saarta luetaan sisäsaariksi ja loput 74 ulkosaariksi.

Toisin kuin monet keskelle valtamerta putkahtaneet saaristot, Seychellit eivät ole tuliperäisiä vaan ne ovat sirpale ikivanhasta Gondwanamantereesta, joka hajosi useassa vaiheessa 184 - 85 miljoonaa vuotta sitten. Muita Gondwanan paloja ovat nykyinen Afrikka, Etelä-Amerikka, Australia, Etelämanner, Intia, Arabian niemimaa ja Madagaskar. Seychelleistä 42 saarta on graniittia, muut ovat korallia tai korallihiekkaa. Suurin osa graniittisaarista on pohjoisessa, ja niihin kuuluvat isoimmat saaret Mahé, Praslin, Silhuette ja La Digue. Isoin saari Mahékin on vain 27 km pitkä ja 8 km leveä, mutta sen korkein huippu yltää 905 metriin ja sen tiet ovat jyrkkiä ja mutkaisia. Praslin on samankaltainen pienessä mittakaavassa.

Seychelleillä on luultavasti maailman parhaat turisti-informaatiosivut (http://www.seychelles.travel/). Niistä oli meille korvaamatonta apua esimerkiksi majoituksen varaamisessa. Hotellien hintahaitari on valtava, kalleimpien vuorokausihinta alkaa tuhannesta eurosta ja ulottuu yli kolmentuhannen. Mutta saarilla on myös lukuisia pienyrittäjien ylläpitämiä kohtuuhintaisia majataloja, ja nekin löytyvät sivustolta. Nähtävyyksistä sivustolla kuitenkin on aika niukasti tietoa.

Helsinki-Victoria-Praslin

Lentoreitti kulki Helsingistä Berliinin ja Abu Dhabin kautta Seychellien pääsaarelle Mahéen, josta meidän oli määrä jatkaa saman tien paikallislennolla kolmanneksi suurimmalle saarelle Prasliniin. Paluureitti oli sama. Matka Helsingistä Mahéen kesti 16 tuntia.

Abu Dabista lähdettäessä tehtiin erikoinen varotoimi: lentoemännät suihkuttivat runsaanlaisen annoksen hyönteismyrkkyä matkustamon ilmaan. Malariaa levittävä hyttyslaji ei esiinny Seychelleillä eikä sitä sinne haluta. Olosuhteet olisivat kyllä hyttyselle otolliset.

Ensimmäinen havainto Mahéssa oli, että Saunalahden GSM-liittymä ei toimi Seychelleillä, vaikka asiakaspalvelu oli vakuuttanut verkkovierailun onnistuvan. Matkakumppanin Sonera-liittymä toimi.

Toinen havainto oli, että laukkujen alkaessa loppua hihnalta omaa laukkuani ei ollut vielä näkynyt. Se ei ollut ainoa kateissa oleva laukku: kanssani tiskillä oli ainakin neljä katoamisilmoituksen tekijää. Sain 500 rupiaa (noin 33 euroa) korvaukseksi laukun katoamisen aiheuttamista ylimääräisistä kuluista. Korvaus oli tietenkin laskettu siltä pohjalta, että laukku löytyy. Tiskille jonottamiseen ja ilmoituksen tekemiseen meni melkoisesti aikaa, mutta ehdimme silti hyvin jatkolennolle Prasliniin.

Praslin

[kuva]
Tämä veijari on luultavasti Seychellien skinkki (Mabuya schellenis), taitava kiipijä. Se kävi majatalon ruokasalissa ja kiipesi pöytäliinaa pitkin pöydälle.

Praslin on Seychellien toiseksi suurin saari, 10 km pitkä, 3.7 km leveä ja sen korkein huippu ulottuu 370 metriin. Se sijaitsee 45 km Mahésta koilliseen. Matka taittuu katamaraanilla tunnissa ja lentokoneella 15 minuutissa.

Lentokone oli de Havilland Twin Otter, kaksimoottorinen potkurikone. Pilotti varoitti turbulenssista, ja kone heittelehtikin nousussa melkoisesti. Matkalento oli tasaista, mutta laskussa virtaukset taas riepottivat konetta, vaikka vähemmän kuin Mahéssa. Se oli ensimmäinen kerta, kun laskeuduin Otterilla, vaikka olin useita kertoja lentänyt sillä.

Majatalon omistaja Esther oli meitä vastassa kentällä, ja hän vei meidät talolle Kia Picantollaan. Hän oli palannut Seychelleille vain muutamaa tuntia ennen meitä. Majatalossa oli viisi huonetta, mutta kahtena ensimmäisenä päivänä olimme ainoat vieraat.

Vallée de Mai

Toisen päivän aluksi Esther vei meidät autovuokraamoon, jossa seisoi kokonainen rivi sinisiä Kia Picantoja. Ainakin meille tuleva yksilö oli käsivaihteinen. Huonompi juttu oli, että käsijarru ei pitänyt autoa paikoillaan jyrkässä mäessä, mutta sitä emme huomanneet vuokraamolla.

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen sopeutuminen oli helpompaa, kuin olin odottanut. Eniten hankaluuksia aiheutti vaihdekepin käsittely vasemmalla kädellä. Vilkun ja lasinpyyhkimen kytkimet olivat myös päinvastaisilla puolilla kuin Suomessa, ja niiden kanssa tuli virheitä vielä usean päivän kuluttua.

Kamerat olivat olleet käsimatkatavaroissa, joten suunnistimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Praslinin keskiosissa sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle Vallée de Maihin.

Coco de mer

[kuva]

Coco de mer on palmulaji, joka kasvaa nykyään luonnonvaraisena vain Praslinissa ja läheisellä Curieusella. Aikaisemmin se on kasvanut myös muutamalla ympäröivällä pikkusaarella mutta on niiltä kadonnut. Vallée de Maissa kasvaa 6000 coco de meriä. Kasvi on sukua kookospähkinälle mutta kehittynyt pitkään erillään ja on nykyään sukunsa ainoa laji.

Coco de merin pähkinä on maailman suurin siemen. Se painaa 15 - 30 kiloa. Pähkinä muistuttaa elävästi naisen lantiota. Lisäksi kasvi on kaksikotinen, ja urosyksilön iso lieriömäinen hedekukinto vahvistaa mielikuvaa.

Coco de mer on Seychellien symboli. Se on kuvattu mm. leimaan, joka lyödään passiin maahan saavuttaessa ja sieltä lähdettäessä. Matkamuistomyymälöissä myydään coco de merin muotoisia saippuoita, jääkaappimagneetteja ja myös aitoja coco de merin kuoria.

[kuva]
Coco de merin pähkinöitä, etualalla hedekukinto
[kuva]
Coco de merin pähkinöitä
[kuva]
Coco de mer -palmun kookkaita lehtiä on käytetty kattojen päällysteenä. Oppaamme kertoi, että hänen isoanhempansa asuivat palmunlehtikattoisessa talossa. Siihen aikaan köyhien talossa oli lehtikatto, nykyään rikkaiden.

Toisin kuin muut kookospähkinät, coco de mer ei kellu eikä se siksi pysty levittäytymään saarelta toiselle merivirtojen mukana. Ei myöskään mikään eläin, ihmistä lukuun ottamatta, kanniskele pähkinöitä ympäriinsä, joten ei ole ihme, että kasvin leviäminen on tehotonta. Sen jälkeen kun mereen pudonneen pähkinän ydin on lahonnut, jäljelle jäävä kuori nousee pintaan ja voi ajelehtia kauas. Paljon ennen Praslinin saaren löytämistä coco de merin kuoria löydettiin Intian valtamereltä. Erityisen paljon sitä on löytynyt Malediiveiltä, joiden mukaan kasvi on saanut tieteellisen nimensä Lodoicea maldivica. Harvinaisesta löydöstä maksettiin omaisuuksia.

Kun pähkinän kuoria löytyi vain merestä, löytäjät päättelivät loogisesti, että niitä tuottava kasvi kasvaa meren pohjassa, siitä nimi coco de mer, merikookospähkinä. Tiedettiin myös, että vedenalaisessa metsässä asustaa linnun kaltainen hirviö nimeltä Garuda, joka on tarpeeksi iso saalistamaan norsuja ja tiikereitä. Joskus puu irtoaa pohjasta ja nousee pintaan, mutta se aiheuttaa niin kovan aallokon, että se kaataa lähellä purjehtivat alukset ja Garuda syö veden varaan joutuneet merenkävijät.

Vuonna 1769 ranskalainen retkikunta lähetettiin tutkimaan Seychellien puuvaroja. Retkikunnan kakkosmies Jean Duchemin purjehti Prasliniin, mutta saarelle lähetetty upseeri raportoi, että saari oli jonkinlaisen palmun peitossa eikä sieltä löytynyt ainuttakaan runkoa, joka kelpaisi muuhun kuin polttopuuksi. Retkikunta otti näytteiksi kolmekymmentä coco de merin pähkinää ja myi ne myöhmmin Intiassa, aiheuttaen hintaromahduksen. Mutta pähkinä inspiroi uusia legendoja sen jälkeenkin.

Kenraali Charles George Gordon vieraili Seychelleillä vuonna 1881 ja vakuuttui siitä, että Vallée de Mai on Edenin puutarha ja coco de mer on hyvän ja pahan tiedon puu (hän onnistui jotenkin luovimaan ohi niiden ongelmien, joita parikymmenkiloisen pähkinän käsittely olisi Eevalle tuottanut). Leipäpuun hän selitti elämänpuuksi.

Jotkut olivat vakuuttuneita, että coco de merin suvullisilla osilla on juuri sellainen tehtävä, johon niiden muoto viittaa. Tämän legendan mukaan hedepuu lähtee myrskyöinä kävelemään emikasvin luo ja palmut rakastelevat intohimoisesti. Tämän on kuitenkin määrä pysyä salassa, ja jos joku ihminen sattuisi sen näkemään, hän joko kuolee tai muuttuu sokeaksi.

[kuva]
Vihreitä gekkoja on useita lajeja. Tämä on luultavasti palmumetsissä ja kookosviljelmillä viihtyvä Phelsuma sundbergi.
[kuva]
Jackfruit (Artocarpus heterophyllus) on ihmisen tuoma laji. Hedelmä on syötävä.
[kuva]
[kuva]

Opastetun kierroksen päätteeksi saimme ohjeet näköalapaikalle, jonne menimme omin päin. Siellä oli pieni katos ja penkki. Sinne ilmaantui myös kesyjä lintuja, jotka olivat tottuneet saamaan makupaloja turisteilta.

Coco de merin kuoren voi ostaa matkamuistoksi, mutta sen maastavientiin tarvitaan vihreä lisenssilappu. Jokaiseen laillisesti myytyyn coco de meriin on liimattu pieni vihreä lappu, jossa on lisenssin numero. Liima on sitkeästi kiinni pähkinässä, ja vaikka lappu irtoaakin kohtuullisella vaivalla, liimatahran poistaminen on huomattavasti vaikeampaa. Pähkinän hinta vaihtelee sadasta kolmeensataan euroon riippuen muodosta ja eheydestä. Kuori ei paina paljoa, mutta se vie tilaa, ja meille neuvottiin, että se pitää viedä käsimatkatavarana.

Yksi myyntipiste on tietenkin Vallée de Main informaatiopiste. Ennen puistokierrokselle lähtöä katsoimme kauniin muotoisen pähkinän, jonka voisin ostaa kierroksen jälkeen, mutta en varannut sitä, ja informaatiokeskukseen palattuamme se oli myyty. Toista yhtä kaunista pähkinää ei ollut jäljellä. Jätin tällä kertaa pähkinän ostamatta. Se oli hyvä valinta: löysimme myöhemmin Victoriassa sijaitsevasta kioskista erittäin hyvin muodostuneen coco de merin. Se oli myös hiukan keskikokoa pienempi, joten se olisi helpompi kuljettaa. Sen hinta oli noin 215 euroa.

Praslinin rannat

Rantaa seuraava tie ulottuu melkein saaren ympäri, mutta ei ihan. Luoteisrannikolta puuttuu pätkä, joten on tultava samaa tietä takaisin. Sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska saari on niin pieni.

[kuva]
Graniittisaarillakin rannat ovat valkoista puuterihiekkaa, murentunutta korallia. Ja rantoja on paljon.
[kuva]
Anse Lanzo on joissain äänestyksissä sijoitettu maailman parinkymmenen parhaan rannan joukkoon. Maineella on kääntöpuolensa: vuonna 2011 hai tappoi uimarin juuri tällä rannalla.

Taiteilijaravintola

Seychellien nähtävyyksiä käsittelevät esitteet luettelevat asukaslukuun nähden monta taidegalleriaa. Praslinin pohjoisrannlla sijaitsevassa ravintolassa on useita teoksia ulkosalla nähtävänä. Ravintola ei ollut vielä auki, joten haimme ruokapaikkaa lähempää majataloa. Löysimmekin erinomaisen take away -ravintolan, jossa oli neljä ruokalajia: lihaa, kanaa, kalaa ja kasviksia. Sekään ei ollut vielä viralliseti auki, mutta ruoka oli valmista ja meille myytiin annokset, jotka osoittautuivat todella maukkaiksi.

[kuva]
Kun on tarpeeksi isoja puita, ei tarvita niin paljon nauloja eikä liimaa. Tuolien istuimet ja pöytälevy eivät sentään tainneet olla yhtä puuta. Materiaali on todennäköisimmin takamaka-puuta, jonka tyvi on usein leveä ja epäsäännöllisesti harjanteinen.
[kuva]

La Digue

[kuva]
Seychellien lilja ei ole alun perin kasvanut luonnonvaraisena, vaan se on puutarhakasvi, mutta paikoitellen se on villiintynyt.

La Digue on Seychellien neljänneksi suurin saari. Se sijaitsee vain 15 minuutin lauttamatkan päässä Praslinista. Majoitusta varatessamme emme olleet suunnitelleet käyntiä La Diguessa, muuten olisimme varaneet majoituksen Praslinilla vuorokautta pidemmäksi. Praslin oli kuitenkin lähes kokonaan katsottu toisena päivänä, joten päätimme käydä La Diguessa kolmantena päivänämme Seychelleillä.

La Digue kuvataan opaskirjoissa ja tv-ohjelmissa vanhakantaiseksi omaa hidasrytmistä elämäänsä eläväksi saareksi, jossa härkävankkurit ovat tärkein kulkuneuvo. Saari on kuitenkin muuttunut eikä eroa radikaalisti Praslinista. Autoja on kyllä vähemmän, sillä Praslinin ja La Diguen välillä säännöllisesti liikennöivä katamaraani kuljettaa vain matkustajia.

Härkävankkurien sijasta valitsimme kulkuneuvoiksi polkupyörät. Päivävuokra oli 10 euroa kappaleelta. Saaren itärannikolle johtavalla tiellä oli jyrkkiä mäkiä ja ainakaan minun pyörässäni vaihteet eivät toimineet, joten jalkauduimme jyrkimmissä kohdissa. Loppumatkalla pyöräni ketjut putosivat rattailta, mutta sain ne takaisin paikalleen ilman työkaluja.

[kuva]
Kyllä härkävankkuritkin saarelta löytyivät, ajaja ja matkustajat tosin olivat kuvaa otettaessa muualla.
[kuva]
[kuva]
Saaren etelärannikolla puuterihiekkarantaa ympäröivät eroosion kuluttamat graniittikalliot.
[kuva]
Itärannalla sijaitseva Anse Royal oli tähän vuodeaikaan lounaasta puhaltavan tuulen armoilla.

Mahé

Neljännen päivän iltana lensimme Praslinista takaisin Mahéen. Olimme lentokentällä hyvissä ajoin. Yllättäen pääsimmekin koneeseen puoli tuntia aikataulusta edellä. Majatalomme emännän oli määrä tulla meitä vastaan Mahén kentälle, mutta hän ei tietenkään ollut vielä saapunut. Seychelleillä lentokenttävirkailijat ovat tarkkoja siitä, että kaikilla tulijoilla on majapaikka, ja asian varmistamiseksi piti soittaa majatalon numeroon. Emäntämme tulikin pian Kia Picantolla, mutta emme menneet majataloon vaan hänen kotiinsa. Hän antoi käyttöömme oman huoneensa, koska majatalossa ei ollut huonetta vapaana. Olimme alun perin varanneet majoituksen päivää myöhäisemmäksi, mutta meidän piti muuttaa aikatauluamme, koska alkuperäisille päiville tarjolla olleiden lentojen hinta nousi äkkiä 600 eurolla, ennen kuin olimme ehtineet tehdä varausta. Vuokra-auton Mahélle saimme seuraavana aamuna. Se ei ollut Kia Picanto vaan Daihatsu Sirion, ja se oli automaattivaihteinen.

Kasvitieteellinen puutarha

[kuva] [kuva]
Lähellä puutarhan keskikäytävää oli pieni aidattu alue. Aidan sisällä oli, kuinkas muutenkaan, nuori coco de merin taimi. Sadan vuoden kuluttua tämä on puutarhan upeimpia nähtävyyksiä.

Viidentenä päivänä kävimme Victoran kasvitieteellisessä puutarhassa. Ajattelimme, että sinne kannattaa mennä ennen, kuin kohtaamme kasvit luonnossa, koska puutarhan kasveissa on nimilaput. Valitettavasti nimilappuja oli niukasti, mutta osa kasveista oli helppo tunnistaa jälkeenpäin kirjasta.

[kuva]
[kuva]
Lootus on yksi lammessa kasvavista lajeista.
[kuva]
Puutarhassa oli myös aitauksessa muutama jättiläiskilpikonna.
[kuva]
[kuva] [kuva]
WC:n käyttäjien kannattaa tuntea hiukan kasvioppia.
[kuva]
[kuva]
[kuva]
Hibiscus eli kiinanruusu
[kuva]
Tämä on leipäpuu, se jonka Charles George Gordon tulkitsi luomiskertomuksen elämänpuuksi. Tärkkelyspitoiset hedelmät ovat olleeet tärkeä ravinnonlähde.
[kuva]

Kellotorni

[kuva]

Victorian kellotorni, kreoliksi Lorloz, sijaitsee kaupungin keskustassa Victoria Streetin ja Vauxhall Bridge Roadin risteyksessä. Se pystytettiin vuonna 1903 kuningatar Victorian muistoksi. Tornin mallina oli Lontoon Little Ben, jonka mallina oli isompi ja kuuluisampi Big Ben.

Kun kelloa siirrettiin laivasta maalle, sen heiluri putosi veteen eikä sitä enää löydetty. Tilalle tehtiin uusi heiluri, mutta kello ei lyönyt ja näytti harvoin oikeaa aikaa. Vuonna 1999 vanha koneisto korvattiin modernilla kvartsikellolla, joka lyö tasatunnein.

Hindulainen temppeli

[kuva]
[kuva]

Pääosa Seychellien asukkaista on katolisia, mutta vilkas muuttoliikenne on tuonut saarille muidenkin uskontokuntien edustajia. Victoriassa sijaitsva hindulainen temppeli on värikäs ja runsaasti koristeltu sekä ulkoa että sisältä.

[kuva]

Market street

Market street on kävelykadun ja torin yhdistelmä. Ostajat näyttivät olevan enimmäkseen paikallisia asukkaita, ja tuotevalikoima oli sen mukainen. Ostimme leipäpuun hedelmän valmistaaksemme sen ruuaksi majatalossa.

Mangroveravut

[kuva]

Näitä värikkäitä rapuja näkyi useissa paikoissa. Tämä ja sen kaverit elelivät Victorian vilkasliikenteisen kadun puistokaistaleella. Ravut kaivavat hiekkaiseen maaperään kolon suojakseen. Ne syövät pudonneita lehtiä, joita ne raahaavat koloonsa. Golfradalla niiden kerrotaan varastavan palloja.

Lepakot

[kuva]

Seychelleillä elää kaksi lepakkolajia. Suurempi hedelmälepakko (Pteropus seychellensis), epävirallisesti "lentävä kettu", syö nimensä mukaisesti hedelmiä. Se voi painaa 600 grammaa ja siipien kärkiväli voi olla 110 senttimetriä. Päivällä se nukkuu riippuen korkeassa puussa pää alaspäin. Yksittäiset lepakot lähtevät liikkeelle illansuussa, ja silloin niistä voi saada kuvan. Seychelliläiset pitävät lepakoiden lihaa herkullisena, ja sitä löytyy ravintoloiden ruokalistalta.

Toinen lepakkolaji, hyönteisiä syövä Coleura seychellensis, on yksi maailman harvinaisimmista lepakoista ja erittäin uhanalainen. Sitä arvioidaan olevan jäljellä vain noin sata yksilöä.

Copolia ja kannukasvit

Copolia on 497 metriin kohoava huippu Mahén pohjoisosassa Victorian eteläpuolella. Huipulle johtaa viitoitettu polku tieltä 5. Copolia on yksi kannukasvien esiintymispaikoista. Kannukasvien lehden kärkiosa on kehittynyt hyönteisiä pyydystäväksi kannumaiseksi ansaksi. Kannu houkuttelee hyönteisiä tuoksulla, mutta hyönteinen luiskahtaa helposti kannun liukkaalta reunalta kannun sisään. Sisäseinät ovat niin ikään liukkaat, ja pohjalla on ruuansulatusnestettä. Kannun päällä oleva lippa suojaa ansaa sadevedeltä.

Kannukasvien lajivalikoima on suurin Sumatralla ja Borneolla. Niiltä etäännyttäessä lajien määrä vähenee vähitellen. Seychelleillä kasvaa vain yksi laji, Nepenthes pervillei, joka ei esiinny Seychellien ulkopuolella.

[kuva]
Nepenthes pervillei
[kuva]
Huipulta on näköala Mahén itärannikolle. Tässä näkyy täyttömaalle rakennettu Seychellien kansainvälinen lentokenttä.

Meduusapuu

Sähkö oli poikki aamulla. Judy kertoi, että katkos ulottui suureen osaan Mahéta. Katkos loppui aamupäivällä.

[kuva]
Polku oli tallottu vuoren huipulle asti, mutta oppaammekaan eivät olleet aikaisemmin käyneet puun kasvupaikalla. Puun koordinaatit piti katsoa tabletista.

Yksi Seychellien uhanalaisimmista lajeista on meduusapuu (Medusagyne oppositifolia). Sen uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon, mutta vuonna 1970 se löydettiin uudestaan. Sittemmin on löydetty yli 40 luonnonvaraista puuta, suurin osa kivisiltä rinteiltä 150 - 500 metrin korkeudelta.

Meduusapuu on saanut nimensä kukinnoistaan, jotka muodoltaan muistuttavat ylösalaisin käännettyä sateenvarjoa tai meduusaa. Puun siemenet leviävät tuulen mukana, mikä on epätavallista saarella kasvavilla kasveilla.

Olin etukäteen suunnitellut, että yritämme nähdä tämän harvinaisen puun. Se oli mahdollista vain oppaan avulla, useimmat seycelliläisetkään eivät tiedä sen kasvupaikkoja. Majatalomme emäntä Judy hankki meille oppaat, keski-ikäisen miehen ja nuoren naisen. Lisäksi mukaan lähtivät jälkimmisen poika ja Judy.

Oli odotettavissa, että kasvupaikat ovat syrjäisiä, mutta retki oli rankempi kuin olimme arvanneet. Alkumatkan kävelimme tietä pitkin, sitten siirryimme selvästi näkyvälle polulle, jolla oli ollut muitakin kulkijoita. Loppumatka oli osittain kiipeilyä paljailla kallioilla.

[kuva]
Viimeinen este puun luo pääsemisessä oli noin 45-asteinen kalliorinne. Osa seurueemme jäsenistä ei luottanut kenkiensä pitoon.
[kuva]
Meduusapuu on saanut nimensä kukinnoistaan, jotka muodoltaan muistuttavat ylösalaisin käännettyä meduusaa. Tämä puu oli jo kukkinut, mutta kukinnon muoto näkyi vielä kehittymässä olleista hedelmistä.

St. Annen meripuisto

[kuva]
Kalastus on turismin ohella Seychellien pääelinkeino. Tämä kasa on kalaverkko, oranssinväriset pallot ovat kohoja.

Tämän päivän ohjelmassa oli retki lasipohjaisella veneellä. Veneen koko pohja ei ollut lasia, vaan läpinäkyvä osa oli aidattu kaistale keskiviivan molemmin puolin. Siitä ei näkynyt kovinkaan paljon, eikä valokuvia kannattanut ottaa pohjan läpi, kontrsti oli liian heikko.

[kuva]
Seychellit ovat enimmältä osin tuontienergian varassa. Aurinkoa ja tuulta on, muuten omat energianlähteet ovat vähäisiä.

Ensimmäinen kohteemme oli keinotekoinen saari, jonka yksi nurkka oli lintujen pesimäpaikka. Kaksi haikaralajia pesi alueella sulassa sovussa. Linnut eivät hätkähtäneet, kun veneemme ajoi muutaman metrin päähän pesistä. Valkoinen haikaralaji on luultavasti sama, jonka näimme taapertavan Victorian keskustassa ja poikkeavan välillä avoimista ovista sisätiloihinkin.

[kuva]
[kuva]
Oppaamme jakoivat meille pullanpaloja murennettaviksi ja kaloille syötettäviksi. Pinnalle tuli vilskettä, ja muruset syötiin muutamassa sekunnissa.

Seuraavaksi vene pysäköitiin matalahkoon veteen, ja ne jotka halusivat, saivat snorklata runsaan tunnin. Pohjassa oli koralleja mutta ei erityisen näyttäviä. Se voi osittain johtua vuoden 1998 katastrofista, jossa 90 prosenttia Seychellien koralleista tuhoutui, kun meriveden lämpötila nousi yli korallien sietokyvyn. Lämpötilan nousun välitön syy oli voimakas La Niña Tyynellämerellä, mutta ilmaston yleisellä lämpenemisellä lienee osuutensa. Pohjalla ei enää näkynyt kuolleita valkoisia koralleja, mutta ei myöskään isoja runkokuntia.

[kuva]
Sormikorallia esiintyi runsaasti, ja sen runkokunnat olivat suurimmat.
[kuva]
Koralli ja merisiili, ylhäällä näkyvä värikäs kala lienee punaeväinen perhoskala
[kuva]
Tämä on luultavasti mustasilmäinen kaniinikala (Siganus corallinus). Lantioevät ovat kaniinikalojen erikoisuus. Tämä laji on Seychelleillä suosittu ruokakala.
[kuva]
Tämän korallilajin kasvukohdat haarojen päissä ovat kirkkaanväriset. Ero näkyy paremmin suurennoksessa, jonka saat näkyviin kuvaa klikkaamalla.
[kuva]
Sienikorallit eivät muiden korallien tapaan muodosta runkokuntia, vaan jokainen polyyppi kasvattaa oman kuoren. Niitä näkyy viereisessä kuvassa useita. Tämä on suurennus oikeassa reunassa keskellä näkyvästä yksilöstä.

Seuraavaksi rantauduimme pienelle Moyennen saarelle. Englantilainen Brendon Grimshaw osti saaren 8000 punnalla vuonna 1962 ja alkoi kunnostaa pitkään hylättynä ollutta saarta luonnonpuistoksi yhdessä ystävänsä Rene Antoine Lafortunen kanssa. Grimshaw oli saaren ainoa asukas kuolemaansa asti vuoteen 2012, mutta turistit pääsivät vierailemaan saarella 12 eurolla, ja saarella oli myös ravintola. Tuloilla Grimshaw rakennutti 4.3 kilometriä kävelypolkuja, istutti 16000 puuta ja osti lauman jättiläiskilpikonnia, joita nyt on 120. Saaren nykyiseksi arvoksi lasketaan 34 miljoonaa euroa. Kahdenkymmenen vuoden sitkeän työn jälkeen Grimshaw ja Lafortune saivat saaren rekisteröidyksi luonnonpuistoksi.

[kuva]
Moyennessa ei ole laituria, mutta yhdellä kyljellä on hiekkasärkkä, jossa matkustajat voivat nousta veneeseen ja siitä pois kastelematta jalkojaan säärtä korkeammalle.
[kuva]
Näkymä Moyennelta
[kuva]
Kilpikonnat kulkevat Moyennessä vapaina, mutta ne on numeroitu punaisella maalilla.
[kuva]
Moyennesta siirryimme toiselle pienelle saarelle, jolla oli samanlainen hiekkasärkkä rantautumispaikkana. Täällä tarjottiin piknik-ateria.

Beau Vallon

[kuva]

Beau Vallon, "kaunis laakso", on vapaa-ajanviettopaikka Mahén länsirannalla vain neljän kilometrin päässä Victoriasta. Siihen tutustuminen jäi viimeiseen iltaamme Seychelleillä. Beau Vallonissa on 6 km hiekkarantaa, tusinan verran hotelleja, ravintoloita, vesiurheilupaikkoja ja basaari, jossa myydään pääasiassa matkamuistoja ja ruokaa. Valitettavasti alue on huonosti viitoitettu eikä pysäköintipaikan löytäminen välttämättä ole helppoa.

Judyn oli määrä tulla oppaaksi illalla kuuden maissa, ja meidän piti mennä kuuntelemaan kreolimusiikkia. Odottaessamme tutustuimme basaariin, joka koostuu myyntikojuista kahden puolen rannan suuntaista kävelytietä. Kuuden tienoilla Judy soitti ja kertoi, että hän ei voi tulla, koska hänen poikansa oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kuulimme myöhemmin, että onnettomuus oli tapahtunut Judyn kodin vieressä ja se oli johtunut tien reunassa olleen tiilen pettämisestä. Auto oli kaatunut talon päälle, mutta kukaan ei ollut loukkaantunut.

Epilogi

[kuva]

Puolitoista kuukautta ennen matkalle lähtöämme YLE esitti uusintana 1970-luvulla kuvatun dokumentin "Seychellit - onnellisten saaret". Dokumentissa esiintyi myös nimitys "rakkauden saaret". Elämä saarilla kuvattiin kiireettömäksi, ja bussienkin kerrottiin ajavan ilman aikataulua. Lento Praslinilta Mahéen viittasi siihen, että aikatauluissa voidaan nykyäänkin joustaa, kun se on järkevää. Busseilla kuitenkin näytti olevan kiire, ja ne kaahasivat kapeilla teillä niin, että paikallisetkin pelkäsivät niitä. Saarten romanttinen hohde on säilynyt. Seychellit ovat suosittu häämatkakohde. Mutta yleisesti ottaen elämä näyttää aika lailla samanlaiselta kuin Euroopassa. Moneen muuhun Afrikan maahan verrattuna seychelliläisillä on aihetta onnellisuuteen. Hallinto on valittu vaaleilla, koulutus ja terveydenhoito toimivat ja hyvinvointi on jakaantunut sen verran tasaisesti, ettei hökkelikyliä näy. Hirmumyrskytkin ulottuvat vain harvaan asutuille eteläisimmille saarille, muut saaret ovat suojassa lähellä päiväntasaajaa.

Valitettavasti onnellisuutta ei voi tuoda matkalaukussa kotiin.

Muut matkat