Huom. Useimmat valokuvat voi suurentaa hiirellä klikkaamalla.
Teimme matkan omalla autolla Ruotsin ja Tanskan kautta. Menomatkalla
matkustimme lautalla Gedseristä Saksan Rostockiin, paluumatkalla
perinteisempää reittiä Puttgardenista Rødbyhyn. Menomatkalla yövyimme
Rostockissa ja Itävallan rajan lähellä Büchelbergissä.
Aamulla valitsimme navigaattoriin ensimmäisen kohteemme Itävallassa, Engelhartszell-nimisen kylän. Navigaattori ohjasi meidät kapeille paikallisteille. Yhdessä kohtaa tie oli kaivettu auki niin syvältä, ettemme ensin tahtoneet uskoa sitä käytössä olevaksi. Mutta suunta oli oikea, ja jonkin ajan kuluttua tulimme T-risteykseen, jonka takana oli joki. Navigaattori neuvoi kääntymään vasemmalle, ja noin kymmenen kilometrin jälkeen se ohjasi meidät pienelle, kolme tai neljä ajoneuvoa kantavalle lautalle, jolla pääsimme vastarannalle.
Engelhartszellissä on luostari, jossa valmistetaan hyviä liköörejä ja
hyvää juustoa. Ostimme molempia. Luostarin kirkko on hyvin
koristeellinen.
Prater-puistoon oli matkaa niin paljon, että menimme autolla.
Pääkohteemme oli tietenkin kuuluisa maailmanpyörä, jossa ajoimme kierroksen.
Alue on täysimittainen huvipuisto, siellä on jopa toinen, nykyaikaisempi
maailmanpyörä, mitä pidin vähän mauttomana.
Weidendom oli vaikea löytää. Tien vieressä kulkevan polun yläpuolella
oli kuitenkin toisessa suunnassa kyltti, jonka perusteella osasimme
etsiä oikeasta suunnasta.
Hotellilta oli matkaa Dachsteiniin kymmenkunta kilometriä. Yritin etsiä parkkipaikalta tyhjää ruutua varjosta, mutta en löytänyt. Jouduin jättämään auton auringonpaisteeseen.
Halusimme käydä vain kahdessa kohtessa, huipulla ja jääluolassa, mutta
molempiin päästäksemme meidän oli ostettava kallein lippu, kahdelta 55
euroa, jolla olisi päässyt kaikkiin kohteisiin. Nousimme ensin huipulle. Köysiradan vaunut lähtivät 15 minuutin välein, edellinen oli juuri
mennyt. Ensimmäisellä vaunulla pääsimme välitasanteella, jossa oli uusi
odotus, ja sitten toinen vaunu vei meidät huipulle. Sieltä pääsee vielä
eteenpäin kolmannella köysiradalla, mutta se suuntautuu vuoren toista
puolta alaspäin.
Huipulla on kaksi näköalapaikkaa, Welterbespirale ja 5fingers. Edellinen
on huipulta kohoava rakennelma, jonka kaarevan portaikon reunaan on
merkitty maailman tunnettujen nähtävyyksien nimet, suunnat ja etäisyydet.
5fingers on jyrkänteen reunalle rakennettu viisihaarainen parveke.
5fingers itse on isompi nähtävyys kuin siltä avautva näköala. Jyrkänteen
korkeudeksi ilmoitetaan yli 400 m, mutta pystysuoraa pudotusta on vähemmän, eikä paikka tee täyttä oikeutta rakennelmalle.
Vuori näyttää olevan suosittu lähtöpaikka varjoliitäjille. Huipulla
viettämänämme aikana sieltä lähti kolme liitäjää. Huipulla puhaltanut
heikko tuuli riitti pullistamaan varjon, kun tämä kääntyi vastatuuleen
ja alarinteeseen päin. Sitten liitäjä vain hyppäsi varjon kyytiin ja
liukui eteenpäin paljon rinnettä loivemmassa kulmassa. Ainakin yksi
liitäjä ilmeisesti löysi metsän päältä nousevan ilmavirtauksen, sillä
hän oli vielä kymmenen minuutin kuluttua melkein lähtökorkeudella.
Hauskan näköistä, ja vähän harmitti, että itse piti laskeutua vuorelta
köysiradalla.
Itävallassa on useita jääluolia. Kuuluisimmassa, Eisriesenweltissä, on
valokuvaaminen kielletty, mikä oli osasyy siihen, että valitsimme
Dachsteinin luolan. Varmistin ennen matkaa sähköpostitse, että kuvaaminen on täällä
sallittua.
Palattuamme köysiratojen välitasolle ilmoittauduimme toimistoon jääluolakierrokselle. Saimme ryhmän numeron ja ohjeet nousta polkua pitkin luolan suulle, nousun opastettiin kestävän noin kaksikymmentä minuuttia. Verkossa oli varoitettu, että polun kiipeäminen ottaa kunnon päälle, ja se tosiaan nousi aika jyrkästi, kaksikymmentä minuuttia sellaista ei olisi ihan kevyt urakka. Kymmenen minuutin kuluttua tulimme luolan suulle. Olimme siis nousseet kaksi kertaa suositusta nopeammin, ja aivan turhaan, sillä luolan suulla olleen taulun mukaan ryhmämm lähtöön oli yli puoli tuntia.
Grossglockner on Itävallan korkein vuori. Sen rinteelle pn rakennettu
tie, joka nousee yli 2500 metriin.
Murmelit ovat oravien heimoon kuuluva jyrsijäsuku, jossa on 14 lajia.
Itävallassa elävä laji, alppimurmeli, Marmota marmota, on
murmeleista kookkain ja samalla maailman isoin orava. Sitä tavataan
myös Karpaateilla, Tatralla, Pyreneillä ja Apenniineilla 800--3200
metrin korkeudella. Murmelit ovat erinomaisia kaivajia ja pystyvät
tunkeutumaan kovaankin maahan. Ne rakentavat itselleen tunneliverkoston,
jossa ne viettävät enimmän osan ajasta. Murmelit sietävät huonosti
lämpöä, joten ne tulevt ulos ruokailemaan mieluimmin aamu- ja
iltapävällä; helteellä ne saattavat pysytellä maan alla koko päivän.
Ne syövät kasveja, siemeniä, hyönteisiä, hämähäkkejä ja matoja. Vaaran
havaitessaan ne viheltävät kimeästi varoitukseksi. Murmelit nukkuvat
talviunta pitkään, joten niille on tärkeää kasvattaa itselleen kesän
aikana riittävän paksu rasvakerros.
Krimmlin putoukset olivat opaskirjassa ja verkkosivuilla kovasti
mainostettuja. Putousten kerrottiin olevan Euroopan korkeimmat.
Kyseenalainen ennätys, sillä putous ei ole yhtenäinen van koostuu
useista pienemmistä putouksista, joiden välillä joki virtaa uomassaan.
Putoukset eivät myöskään näy kovin hyvin, koska metsä peittää niistä
suuren osan. Tien varrella oli levennys pysähdyspaikaksi putousta
katsomaan tuleville, mutta se ei ollut paras näköalapaikka. Putouksen
näki paremmin ylempää, missä tien vieressä oli yhden auton vetävä
paikka. Sen vieressä oli piikkilanka-aita, mutta aidan ali ryömimällä
pääsi kohtaan, jossa rinteen puut eivät peittäneet näkymää
putoukselle; putouksen ympärillä kasvavat puut kätkivät suurimman osan
joesta täätäkin käsin katsoen.
